Jos haikalat olisivat ihmisiä

Käännös, jonka tein eräälle käännöskurssille.

Alkuperäinen teksti on Bertolt Brechtin kirjoittaman tarina “Wenn die Haifische Menschen wären”.

Jos haikalat olisivat ihmisiä
”Jos haikalat olisivat ihmisiä”, kysyi Herra Keunerin pienoinen tytär hänen isältään. ”Olisivatko ne silloin ystävällisempiä pienille kaloille?” ”Varmasti.”, sanoi hän. ”Jos haikalat olisivat ihmisiä, niin ne rakennuttaisivat mereen pienille kaloille valtavia laatikoita, jotka olisivat täynnä kaikenlaista ravintoa sekä myös kasveja ja eläinkarjaa. Ne pitäisivät huolen, että laatikoissa olisi aina puhdasta vettä ja ne pitäisivät huolta kaikenlaisista muista terveydellisistä toimenpiteistä.

Esimerkiksi jos pieni kalanen satuttaisi evänsä, tehtäisiin sille viipymättä side vaivaa varten, jottei se kuolisi haikaloilta ennen aikojaan. Silloin tällöin pidettäisiin suuria vesijuhlia, jotteivat kalaset vaipuisi alakuloisuuteen. Sillä iloiset kalaset maistuvat paremmilta kuin alakuloiset.
Isoissa laatikoissa olisi tietenkin myös kouluja. Näissä kouluissa kalaset oppisivat, kuinka uida hain nieluun. Ne tarvitsisivat esimerkiksi maantietoa, jotta ne löytäisivät isot ja laiskat haikalat, jotka vain makoilisivat jossain. Pääasiana olisi tietenkin pienten kalasten moraalinen koulutus. Niille opetettaisiin, että se olisi suurinta ja hienointa, jos kalanen iloisesti uhraisi itsensä. Ja että kalasten täytyisi vakaasti uskoa haikaloihin, erityisesti silloin kun ne sanovat takaavansa hyvän tulevaisuuden.

Kalasille opetettaisiin, että tämä tulevaisuus olisi taattu vain siinä tapauksessa, jos ne opiskelevat tottelevaisesti. Kalasten tulisi välttää kaikkia materiallisia, itsekkäitä ja marxistisia taipumuksia, ja ilmoittaa välittömästi haikaloille, mikäli joku niistä näyttäisi kyseisiä taipumuksia.
Jos haikalat olisivat ihmisiä, ne tietysti myös sotisivat keskenään vallatakseen vieraita kalalaatikoita ja kalasia. Omat kalaset johtaisivat niiden sotia. Ne opettaisivat kalasille, että heidän ja muiden haikalojen kalasten välillä olisi valtavia eroja. Ne ilmoittaisivat, että kalaset ovat tunnetusti mykkiä, mutta ne vaikenevat aivan erilaisissa kielissä ja täten eivät pystyisi ymmärtämään toisiaan.

Jokainen kalanen, joka onnistuisi sodassa tappamaan pari vierasta, toisessa kielessä vaikenevaa viholliskalaa, saisi merilevästä tehdyn kunniamerkin sekä tittelin Sankari. Jos haikalat olisivat ihmisiä, niin niillä olisi tietenkin myös taidetta. Olisi kauniita kuvia, joissa haikalojen hampaat loistaisivat mahtavissa väreissä ja niiden nielut kuvattaisiin upeina huvipuistoina, joissa voisi railakkaasti temmeltää.

Merenpohjalla olevassa teatterissa näytettäisiin miten urholliset kalaset uivat haltioituneina haikalojen nieluun. Ja musiikki olisi niin kaunista, että kalaset – soittokunta edellä – virtaisivat lumoutuneina sen sävelen vallan alla haikalojen nieluun. Jos haikalat olisivat ihmisiä, niin uskonto löytyisi myös. Se opettaisi, että kalojen elämä alkaisi vasta haikalojen vatsassa.

Jos haikalat olisivat ihmisiä, niin kalasten samanarvoisuus, niin kuin se nyt on, loppuisi myös. Muutamat niistä saisivat virkoja ja asetettaisiin muiden yläpuolelle. Hieman isommat kalat voisivat jopa ahmia heitä pienemmät. Tämä sopisi haikaloille, sillä tällä tavoin nekin saisivat entistä isompia suupaloja. Isommat, virassa olevat kalaset, kuten opettajat, upseerit, insinöörit jne., pitäisivät yllä järjestystä.

Eli lyhyesti sanottuna: jos haikalat olisivat ihmisiä, niin vasta silloin meressä kukoistaisi kulttuuri.”